Pages

Mitä jäi käteen vuodesta 2014?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Nyt kun on ensimmäinen semesteri ja vuosi 2014 takana (ja uusi jo hyvässä vauhdissa helmikuun puolella...), on kiva vähän kerrata viime vuoden tapahtumia. Suoraan sanottuna ensimmäinen puolikas ei hirveästi jäänyt mieleen niin hyvänä kun taas sitten toinen. Oli sellaista epävarmuutta juurikin opiskelujen suhteen, mihin lähdetään kesän jälkeen. Oli aika vahvasti sellainen tunne, että jotain piti tapahtua. Sen enempää sitä enää murehtimatta, se toinen puolikas olikin sitten kaiken kaikkiaan ehkä yksi parhaimmista!

Ensimmäiseltä puolikkaalta mieleen jäi erityisesti:

- Hiihtoloman aikoihin reissu Kuusamoon mökille kaveriporukalla, ehkä yksi hauskimmista reissuista koskaan!

- Extreme Run 2014 Vantaalla
16km juoksu maastossa erilaisia esteitä suorittaen.



- Italian reissu toukokuun lopulla
Lennettiin Villen kanssa Milanoon ja siitä matkattiin muutamaksi päiväksi Maggiore-järven rannalle postikorttimaisemiin <3 Menetin sydämeni Keski-Euroopalle jo pikkutyttönä, sieltä löytyy lemppari reissumaisemat.



- Kesäkuun puolessa välissä tieto siitä, että Tallinnaan lähtö odottaa syksyllä, koko vuoden käännekohta! :)

Toinen puolikas vuodesta alkoikin malttamattomalla odottelulla syksyllä koittavaa muuttoa ja sen valmistelulla. Elokuun lopussa pakattiin omaisuus autoon ja muutettiin Tallinnaan. Päällimmäisenä mieleen jäänyt:

- Kesä
Monen monta ihanaa kesäiltaa ystävien kanssa.


- Ihmiset
On tullut tutustuttua niin moneen uuteen ihmiseen ja saatua uusia ystäviä. Vanhoja ystäviä ehtinyt nähdä syksyn aikana onneksi usein, vaikka aika harvoin ollaan kaikki edes samassa maassa.



- Sopeutuminen
Uusi maa, uudet( ja vanhat) kujeet. Ei tietenkään ole ollut koko ajan ruusuilla tanssimista ja paljon on itsestään tullut opittua kun hyppää kokonaan uusiin kuvioihin. Kuitenkin tosi hyvä fiilis jäänyt kaikesta!



- Yliopisto
Olen ollut tosi tyytyväinen kouluun ja opiskelemaani alaan! Edelleen tuntuu vahvasti sille, että olen löytänyt oman juttuni.

- Koti
Korostunut tässä syksyn mittaan entistä enemmän niin rakas koti Suomessa, kuin uusi koti Tallinnassa.

 
- Ensimmäinen puolimaraton
Sen juoksin Vantaalla syksyllä, eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi ;)

 
 
Vuodenvaihde Kuusamossa
- Vuoden viimeinen päivä oli niin kaunis!
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe