Pages

Marraskuun kuulumisia

keskiviikko 26. marraskuuta 2014


Ihan hurjaa vauhtia menee tämä vuosi kohti loppuaan. Jouluun on alle kuukausi ja lomaan aika lailla tasan kolme viikkoa! Tuntuu, että aika kuluu nopeasti, mutta toisaalta taas matelee, kiitos tämän periodin vähän ei-niin-kiinnostavien kurssien ja tuon ulkona vallitsevan pimeyden. Olisin valmis kömpimään talviunille karhujen kanssa. Ketutusta on lisännyt myös talon huoltoyhtiön kanssa taisteleminen - opettelen kohta itse korjaamaan lavuaarini. No onneksi loma alkaa olla niin lähellä ja luvassa on vielä mm. miniloma Suomessa ja parit pikkujoulut, että eiköhän tämä tästä!
Nyt kun koulussa on ollut vähän rennompi jakso verrattuna edelliseen, niin on ollu hyvin aikaa majoittaa ystäviä Suomesta täällä viimeiset pari viikonloppua! Paljon ulkona syömistä ja kaupungilla kiertelyä ystävien kanssa on tehnyt tosi hyvää.
Viime perjantaina tänne satoi sopivasti ensilumi Raekoja Platsin joulutorin avajais-päivänä! No, nyt on nekin lumet jo sulaneet pois, mutta kyllä näytti sen päivän tai kaksi niin ihanalle vanhassa kaupungissa :) Sunnuntaina sitten saikin siirtyä kumppareihin..

Viime sunnuntai

Paria uutta ravintolaa tuli testattua tässä viime viikkojen aikana, sekä pari vanhaa lempparia todettua taas hyviksi. Viime lauantaina oltiin varattu pöytä Restoran Spotista, joka vaikutti listan perusteella todella hyvälle, olisin voinut tilata melkein mitä vain. Alku-ja pääruoat olikin oikein hyviä kaikkien meidän neljän mielestä, harmi vaan, että jälkiruoat ei yltäneet lähellekään niiden tasoa. Palvelu oli kuitenkin oikein ystävällistä ja tunnelma mukava. Voisin kyllä kuvitella meneväni uudestaan, ehkä sitten saattaisin sitten sen jälkkärin syödä vaikka viereisessä Chocolaterie Pierressä.

Alkuruokana grillattua lohta ja pääruokana pork belly

Sunnuntaina käytiin yhdessä omista lemppareistani, eli Rataskaevu 16:sta ! Oo ollu monta kertaa myöhässä pöytävarauksieni kanssa ja koitettu ilmankin päästä silloin tällöin, mutta nyt osui vasta vapaa pöytä ja aika kohdilleen. Ravintola ei ole mikään fiini paikka, vaan rento ja viihtyisä, ja siellä on aina tullut saatua todella hyvää palvelua. Ruoka on hinta-laatu-suhteeltaan todella hyvää, ei mitään piiperrystä tai kikkailua(mikä on kyllä tietyissä tilanteissa hyvää sekin), vaan ehkä enemmän yksinkertaista ja maukasta. Voin kyllä lämpimästi suositella! Omien kokemusten perusteella kehottaisin myös viikonlopuksi varaamaan pöydän ainankin viikkoa ennen ja arkipäivällekin hyvissä ajoin.



Pari viikkoa sitten sunnuntaina käytiin myös Kohvik Sesoonin brunssilla. Tallinnassa ei kovin montaa paikkaa ole, mistä buffet-tyyliin tarjoillaan brunssia, joten Sesoon oli kyllä tupaten täynnä. Täältä löytyy ravintolan instagram, josta voi käydä ihastelemassa, minkälaista tarjottavaa sieltä löytyy! Itselläni ei ole valitettavasti yhtään kuvaa sieltä. Kyseessä ei ole tarjottavien osalta mikään ihan perinteinen brunssi, vaan pöydästä löytyi suurimmaksi osaksi sellaista, mitä itse ainakaan en ilman maistamista täysin tunnistanut. Me oltiin oltu vielä lauantaina vähän humputtelemassa, niin kaikenlaiset lohitartarit ja maksaviipaleet oli ehkä siinä kohtaa vähän liian jänniä :D On ollut kyllä puhetta käydä uudella visiitillä pian. Brunssi maksaa aikuiselta 12e ja Kohvik Sesoon sijaitsee Kalamajassa pienen kävelymatkan päässä osoitteessa Niine 11.

 Kauppakeskus Solariksen ylläkerrasta löytyy Kohvik Komeet, mikä on tunnettu kakuistaan.

 Nää on nää yhteiskuvat vähän tällaisiä.. :D

Törsäsin tänä vuonna talvitakkiin, eikä ole tarvinnut palella.

 Tän vuoden ekat joulutortut nam.

Iltapalat Sushi Plazasta


Kadriorg
Eräs valoilmiö näyttäytyi myös täällä..

 
One Republic Saku Suurhallissa 11.11 Lauran kanssa.(kuva lainattu Lauralta!). Ihan mieletön keikka!
 
Nyt alan kaivamaan matkalaukkuja varastosta ja pakkaamaan huomista Suomeen lähtöä varten. Pitää koittaa viedä nyt jo joululomaa varten tavaraa kotiin, varsinkin kun ollaan lähdössä sitten uuden vuoden viettoon Rukalle kavereiden kanssa ja sinne tarvitsee kaikenlaista mukaan... Odotan kyllä sitten innolla Tallinnaan paluuta ensi vuonna kaikkien kantamuksien kanssa...



2 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin sattumalta Tallinnan ravintoloita googletellessani ja tää meni kyllä välittömästi suosikeihin - vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta ja hyvin kirjoitetulta! :) Olin just viime viikonloppuna pikavisiitillä Suomenlahden sillä puolen ja joulumarkkinat veivät kyllä täysin mun sydämen! Vasta satanut lumi kruunasi kokonaisuuden ja kunnon tonttuilufiilikseltä ei voinut välttyä :D

    Oi, tuo brunssi näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Täytyy laittaa ravintolan nimi korvan taakse seuraavaa visiittiä varten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista Laura, mukavaa aina kuulla että joku tykkää näitä miun kirjoituksia lukea:)! On kyllä tosi helppo päästä joulutunnelmaan kun vanhassa kaupungissa kävelee, vaikkei nyt enää lunta olekaan. Hyvään aikaan sattui ensilumi satamaan! Lämpimästi kyllä suosittelen Sesoonin brunssia, siinä pääsee sitten samalla vähän sinne vanhan kaupungin ulkopuolellekin käymään.
      Kivaa joulun odotusta sinne!

      Poista